Taistelu ankeutta vastaan on alkanut!
Ilonpalautus-kampanjassa kerätään ideoita, joiden avulla lukiolaisia voisi auttaa voimaan paremmin.
Studeon alusta on nyt uudistunut!
Mukana on paljon uutta, mutta myös kaikki tykätyt ominaisuudet, tuttu helppous sekä laatu.
Lue lisää!
Koulussa riittää mistä kiittää
Koulu on paikka, missä iloitaan, onnistutaan ja kasvetaan yhdessä. Vaikka se välillä unohtuu, koulussa riittää mistä kiittää. Nyt nostetaan esiin kiitoksen aiheita, joita koulu ja sen ihmiset ansaitsevat.
www.kiitoskoulu.fi
Miten sujuu?
Opintojen eteneminen kiinnostaa luonnollisesti myös vanhempia. Studeon oppimateriaalien avulla oppimisen seuraaminen onnistuu vaivattomasti.
Jokainen omalla tyylillään
Oppimateriaalimme on suunniteltu niin, että jokainen löytää itselleen parhaan tavan oppia ja opiskella. Opiskelu ei myöskään ole sidottu aikaan ja paikkaan: älylaite ja netti riittävät.
Hintansa arvoinen
Oppimateriaaleissamme hinta ja laatu kohtaavat kuten pitääkin – oppimisen ohella myös hinnasta jää hyvä mieli.
Studeo käynnisti yhteiskunnallisen kampanjan, jossa kerätään ilonpalautusideoita lukiolaisten hyvinvointiin
Studeon alusta on uudistunut!
Formatiivinen arviointi osaksi arkea sähköisten oppimateriaalien avulla
Oppiminen on yhteistyötä
Koulutyöskentely on muuttunut paljon niistä ajoista, kun oppilaiden vanhemmat kävivät itse koulua. Myös vanhemmat tarvitsevat vinkkejä ja opastusta, jotta omaa lasta pystyy tukemaan. Vinkkejä voit hakea esimerkiksi Studeon huoltajille tarkoitetusta oppaasta.
prosenttia Suomen lukioista käyttää Studeon oppimateriaaleja opetuksessa.
oppilasta opiskelee Studeon oppimateriaalien avulla.
laadukasta oppimateriaalia tarjolla alakoulusta lukioon.

Studeon oppimateriaalit ovat ajan hermolla ja perustuvat vahvaan pedagogiseen osaamiseen

Studeo tarjoaa kattavaa tietoa osaamisesta

Studeo tukee erilaisia oppijoita

Studeo mukautuu opetukseen ja opiskeluun

Studeo aktivoi oppimaan
Studeon oppimateriaalit ovat ajan hermolla ja perustuvat vahvaan pedagogiseen osaamiseen
Oppimateriaalit pysyvät ajan tasalla, sillä päivitämme niitä…
Studeo tarjoaa kattavaa tietoa osaamisesta
Kaikki arviointitieto on nähtävissä yhdellä sivulla. Studeo…
Studeo tukee erilaisia oppijoita
Opetusta voi eriyttää sisältöjen kautta: helpotettuun versioon…
Studeo mukautuu opetukseen ja opiskeluun
Opetuksen yksilöiminen on helppoa. Harjoituksia voi antaa…
Studeo aktivoi oppimaan
Harjoitukset ja niistä saatava palaute, muistio ja…