Kertaa yo-kokeisiin
Blogi

Vinkkejä sähköiseen opiskeluun

Uusi kouluvuosi on taas alkanut. Yhä useampi opiskelija saa käyttöönsä digitaaliset välineet ja opiskelevat digitaalisia sisältöjä hyödyntäen. Kouluissa ollaankin siirtymässä vahvemmin hyödyntämään ja  harjoittelemaan niitä toimintatapoja, jotka tukevat elinikäistä oppimista ja muistuttavat työelämän toimintatapoja. Tämä tarkoittaa sekä toiminnan, kuten verkostoissa työskentelyn, taitojen, kuten vaikkapa kriittisen ajattelun ja tiedonhankinnan taitojen sekä teknologian hallinnan oppimista.

Siksi ylioppilaskokeetkin ovat muuttuneet sähköisiksi. Tarkoituksena on paitsi kannustaa sähköisten välineiden ja nykyaikaisten opiskelumenetelmien käyttöön, myös totuttaa opiskelijoita tulevaisuuden elämään. Tulevaisuudessa tulet olemaan yhteydessä ystäviisi, työtovereihisi ja samoja kiinnostuksen kohteita jakaviin ihmisiin globaalisti yhä useammin digitaalisia viestintäkanavia hyödyntäen.

Tekoäly tulee syrjäyttämään monia perinteisiä työtehtäviä, joissa tarvittiin mekaanista tiedon käsittelyä ja muistamista. Sen sijaan ihmiset tuleva loistamaan työtehtävissä, joissa tarvitaan luovaa ajattelua, ongelmanratkaisukykyä ja yhteistyökykyä. Paperilla ja kynällä tulee toki edelleen olemaan paikkansa. Riippumatossa loikoillessa on mahtavaa lukea paperista kirjaa. Kynällä on monelle helppo luonnostella asioita tai piirtää miellekarttoja, jos siihen on tottunut.

On todettu, että ihminen oppii kaikkein vähiten pelkästään lukemalla. Mielekäs ja oppimiseen johtava opiskelu ei ole sitä, että luet kirjan ennen koetta ja pyrit muistamaan, mitä kirjassa sanottiin. Sen sijaan oppimista tapahtuu, kun teet muistiinpanoja, merkitset alleviivausten lomaan kommentteja, liität sisältöihin linkkejä ulkoisiin sisältöihin – siis prosessoit aktiivisesti käsiteltävää asiaa. Studeon harjoitukset on rakennettu siten, että niitä tekemällä kehität monipuolisesti erilaista osaamista – jatkuvasti aktiivisena toimien ja tietoisena siitä, miten opiskelussasi edistyt. Tulet huomaamaan, miten mahdollisuudet kasvokkaiseen vuorovaikutukseen vain lisääntyvät, toisin kuin monesti pelätään.

Hyviä menetelmiä ovat mm. toiselle asian selittäminen, vastavuoroinen kysely-vastailu ja tarkennusten pyytäminen, argumentointi ja muu asiasta keskustelu niin kasvokkain kuin verkossakin. Reaaliaineita opitaan usein parhaiten tietoa aktiivisesti rakentaen. Etsitään eri lähteistä tietoa oppikirjatiedon täydennykseksi. Jaetaan sitä muille, saadaan palautetta ja jatketaan rakentelua! Kaikkea maailman tietoa ei oppikirjassa halutakaan tarjota. Tämä jo siksi, että on tärkeää oppia hakemaan ja tulkitsemaan tietoa eri lähteistä. Matemaattisissa aineissa ratkaisun selittäminen tukee merkittävästi oppimista.

Tässä vielä muutamia vinkkejä Studeossa opiskeluun:

  1. Kun luet sisältöjä, tee allevivauksia ja lisää alleviivauksiin kommentteja. Voit esimerkiksi alleviivata itsellesi uusia ja tärkeitä asioita tai vaikkapa kääntää alleviivaustoiminnolla vieraita sanoja kielten materiaaleissa.
  2. Kirjoita muistioon tärkeitä havaintoja. Liitä sinne lisätietoa ulkoisista lähteistä verkosta tai toisista oppimateriaaleista.
  3. Tee harjoituksia – myös itsenäisesti.
  4. Seuraa edistymistäsi arviointisivulta ja tarkastele, missä asioissa tarvitsisit apua tai lisää harjoitusta, ja missä kenties hieman haastavampia tehtäviä.
  5. Kysele tai kerro oivalluksistasi keskustelualueella.
  6. Käytä tarvittaessa paperia: piirrä miellekarttoja, luonnostele ja niin edelleen. Muista, että digimateriaalit eivät tarkoita pelkästään teknologian käyttöä.

Tsemppiä opiskeluun!

Miikka Salavuo

Johtava asiantuntija

Studeo Oy