Kertaa yo-kokeisiin
Tarinat

KAIJA SAVIKUJA Tornion yhteislyseon lukio

“Studeon Ena1-materiaalissa minua miellyttää erityisesti tekstilähtöisyys. Kielioppitehtävät on sijoiteltu tekstien yhteyteen. Nettisanakirjojen avulla opiskelija laatii itselleen oman sanaston vaikkapa muistiinpanoihin ja mikä parasta päivittää sitä kurssin aikana. Kielioppi ja sanasto eivät olekaan suurin asia lukion englannin opiskelussa vaan osa kieltä ilman mielikuvaa kymmenistä sivuista ulkoa opeteltavia listoja kirjan lopussa.”

“Studeon Ena1-kurssilla yksi parhaista asioista on eriyttämisen helppous. Koko ryhmä työskentelee saman tekstin parissa mutta kukin tekee oman tasoisiaan asioita ilman että opettaja kantaa mukanaan kasseittain lisämateriaalia. Erityisesti kuullunymmärtämisharjoittelu on Studeossa tuotu 2010-luvulle. Opiskelijat kuuntelevat samaa tehtävää tauottaen ja kuunnellen tekstiä uudelleen omien tarpeidensa mukaan. Kukaan ei pitkästy ja innostus säilyy.”

“Yksilöllinen eteneminen on myös sisäänrakennettu Studeon kurssiin. Sekä opettaja että opiskelija voivat helposti päivittää materiaalia lisäämällä ajankohtaisia linkkejä. Materiaali elää ajassa eikä lisämateriaali joudu hukkaan kun kaikki on sähköisenä ”vain hiiren klikkauksen päässä”: kielioppi, sanasto, videot, jopa tulostaminen.”