Kertaa yo-kokeisiin
Uutiset

HI4 Eurooppalainen ihminen (LOPS 2021) on nyt julkaistu!

Uusiin LOPS 2021 -oppimateriaaleihin pääset tutustumaan Studeon nykyisellä alustalla. Studeon uudistettu alusta julkaistaan elokuussa 2021.

Kulttuurihistorian moduulissa pääroolissa ovat eurooppalaisen ihmisen upeat saavutukset taiteen ja tieteen saralla. Nyt tarkastellaan maailmankuulujen taiteilijoiden hengentuotteita kuten eepoksia, maalauksia, rakennuksia sekä tieteen tutkimustuloksia kuten maailmankaikkeuden olemuksen perusperiaatteita. Yhtä lailla tutustutaan uskontoihin ja aatteisiin sekä vaikuttajiin.

Opiskelijat tutustuvat tärkeisiin eurooppalaisiin nimiin Homeroksesta Leonardo da Vinciin ja Newtonista Freudiin. Keskeinen kiintopiste käsittelee aihetta, miten ihmiset ovat muodostaneet maailmankuvansa eri aikakausilla. Tarkastelun kohteena ovat myös yksilön ja yhteiskunnan suhde, käsitys sukupuolirooleista sekä eri aikojen arkielämä.

Oppimateriaalina Eurooppalainen ihminen hyödyntää internetin lähteitä eurooppalaisten taidemuseoiden ja -aarteiden äärellä. Linkit vievät opiskelijat taiteen keskuksiin kuten Louvreen ja Pradoon tai tiedon mekkoihin kuten Saksan ja Yhdysvaltain kansallisarkistoon. Upea kuvitus karttoineen ja kuvateksteineen avaa näkymän eri aikojen ajatteluun, tekniikkaan sekä käytettävissä olleisiin resursseihin.

Mielenkiintoiset ja pedagogisesti laadukkaat harjoitukset vaihtelevat konetarkisteisista perustehtävistä syventäviin ja soveltaviin sekä tiedonhakutehtäviin; kaikkiin tehtäviin on jäsennellyt mallivastaukset. Opetuksen tueksi on laaja opettajan opas, joka sisältää elokuun alusta alkaen oppituntikohtaiset ja muokattavat PPT-diaesitykset. Materiaali sisältää myös koetyökalun arviointilaskurin, tulostettavan karttaliitteen ja runsaan koetehtäväpankin. Lue lisää!

Oppimateriaaliin pääset nyt tutustumaan Studeon nykyisellä alustalla. Studeon uudistettu alusta julkaistaan elokuussa 2021.

Tutustu HI4 Eurooppalainen ihminen (LOPS 2021) -oppimateriaaliin täällä!