Kertaa yo-kokeisiin
Blogi

Fyysinen aktiivisuus tehostaa opiskelua

Fyysinen aktiivisuus lisää hyvinvointia ja antaa puhtia opiskeluun. Erityisesti tänä koronan aiheuttamana poikkeusaikana on tärkeää pitää hyvää huolta omasta kehosta ja mielestä. Lue vinkit oman aktiivisuutesi lisäämiseksi!

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on siirtänyt lukiolaiset etäopetukseen. Lähes kaikki sisäliikuntapaikat on suljettu ja kasvokkaista vuorovaikutusta sisältävä harrastustoiminta laitettu tauolle. Kun nyt sekä arki- että harrasteliikunta vähenevät, on tärkeää miettiä, miten omaan arkeen saisi riittävästi fyysistä aktiivisuutta. Toki tähän on hyvä kiinnittää huomiota myös muulloin, sillä elämäntyylimme on muuttunut entistä passiivisemmaksi. Vapaa-ajan liikkuminen ei riitä, jos päivä muuten kuluu istuessa.

Fyysisen aktiivisuuden terveyshyödyt ovat kiistattomat, ja ne ulottuvat niin fyysiseen, psyykkiseen kuin sosiaaliseenkin terveyteen ja toimintakykyyn. Osaat varmasti luetella suuren määrän sairauksia, joita liikunnan avulla voidaan ehkäistä. Oletko miettinyt, että liikunta vaikuttaa myös oppimiseen? Säännöllinen liikunta synnyttää uusia hermosoluja hippokampuksessa, joka on oppimisen ja muistin keskus.

Olet varmasti huomannut, että pieni liikunta opiskelun lomassa lisää tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä. Opiskelupäivän jälkeinen treeni taas antaa loistavan mahdollisuuden kääntää ajatukset pois opiskelusta, vähentää stressihormoni kortisolin määrää ja lisätä mielihyvää tuottavien välittäjäaineiden eritystä.

Vuoden 2019 Kouluterveyskyselyn mukaan suurin osa lukiolaisista ei liiku riittävästi. Tässä on vinkkejä, joilla voit lisätä omaa fyysistä aktiivisuuttasi arjessa:

  • Aseta itsellesi tavoitteita fyysisen aktiivisuuden suhteen ja suunnittele toimintaasi. Esimerkiksi pidemmät liikuntakerrat kannattaa merkitä etukäteen kalenteriin.
  • Liikuskele ja tauota paikallaan olemista pitkin päivää. Jo muutaman minuutin liikuskelun eli kevyen aktiivisuuden pätkät tekevät hyvää. Mitä useammin liikuskelet, sen parempi. Laita tarvittaessa hälytys 30–45 minuutin välein muistuttamaan tauoista.
  • Lisää arkiliikunnan määrää kulkemalla matkasi jalan, pyörällä tai muulla tavalla liikkuen aina, kun se on mahdollista.
  • Ulkoile säännöllisesti. Studeon oppimateriaalien avulla voit myös halutessasi yhdistää liikunnan ja opiskelun: kuuntele oppimateriaalia esimerkiksi kävellessäsi. Pidäthän kuitenkin huolen, ettei liikenteen tarkkailu häiriinny siitä.
  • Lähde  metsäkävelylenkille yhdessä vanhempiesi tai sisarustesi kanssa.
  • Tee lihaskuntoliikkeitä tai venyttele samalla, kun katsot lempisarjaasi.
  • Kokeile erilaisia liikuntamuotoja, jotta löydät itsellesi mieluisan tavan harrastaa liikuntaa.

 

Ranja Koski

Studeon terveystiedon kirjailija